Laukut panttivankeina

Mosambikissa matkantekoon liittyi kaikenlaista arvaamatonta. Emme tiedä, liittyikö kömmähdyksiin ja sähläykseen laajempia, vastasaavutetusta rauhanajasta johtuvia kulttuurisia tekijöitä vai oliko pääosassa meidän turistimainen käyttäytymisemme. Esimerkiksi takseilla oli taipumusta korjata aikaisemmin sopimiamme hintoja ylöspäin, kun saavuimme määränpäähän. Toisaalta välillä meitä kuljetettiin puoli-ilmaiseksi yksityisautoissa kuin VIP-vieraita ikään, ja toimitettiin perille ennätysajassa.

Ensimmäisellä bussimatkallamme luotimme Lonely Planetin karttaan, jonka mukaan Pembalta on Nampulaan 250 kilometriä. Starttasimme viideltä aamulla kohti Nampulaa maan parhaaksi kehutun bussiyhtiön Grupo Meculan kyydissä. Bussi pysähteli vähän väliä, mutta kiittelimme mielessämme lyhyttä matkaa. Matkustettuamme neljä tuntia saavuimme tienviitalle, jonka mukaan olimme päässeet 200 kilometriä eteenpäin. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä 250 kilometriä, ja aurinko kiipesi yhä korkeammalle. Nampulassa vaihdoimme todellisuudentasoa kirjautumalla hotelliin, jossa oli ilmastointi.

Lava-autoa lastataan Quissangan ja Muaguiden välillä

Auringon sarastaessa haimme Nampulan linja-autoasemalta sopivan minibussin, joka veisi meidät loppumatkan Ilha de Mosambiquelle. Sekä Tansaniassa etta Mosambikissa on tapana, että bussit lähtevät vasta sitten kun ne on saatu täyteen. Istuimme minibussissa muutaman tunnin, mutta näytti siltä, ettei auto täyttyisi aivan heti. Bussin ikkunasta saimme hankittua aamupalaa ja nautimme linja-autoaseman tarjoamista maisemista, kun eräs kanssamatkustajista tuli kysymään, josko jakaisimme hänen kanssaan taksin Ilha de Mosambiquelle. Suostuimme ehdotukseen.

Matkaa taitettiin muunmuassa dhow-veneellä

Pyysimme laukkumme minibussin katolta, mutta hämmentävästi emme saaneet matkatavaroitamme. Vihaisesti viittilöiden minibussin ympärillä häärivät nuoret miehet kehottivat meitä siirtymään takaisin bussiin. Tommi ei kuitenkaan enää jaksanut istua odottamaan, joten hän alkoi erään intialaismiehen avustuksella tulkkaamaan ajatuksiaan portugaliksi. Lopulta kävi ilmi, että laukkujen saamiseksi tarvittiin poliisien apua. Vasta kun megafonilla varustautunut poliisiauto saapui paikalle, suostuttiin laukut luovuttamaan asianosaisille. Tilanteen dramatiikan lisäämiseksi Tommi keikkui bussin katolla poliisiauton saapuessa paikalle. Luikimme rinkkoinemme kulman takana odottavaan taksiin.

Ilha de Mosambikin huvipurjehduksella vene meinasi keikahtaa.

Tässä vaiheessa lomaa emme vielä osanneet huomata logistiikkapalveluntarjoajien mieltymystä matkustajien laukkuihin. Siirtyessämme kohti Ibo-saarta uudenvuoden viettoon teoria alkoi kuitenkin hahmottua. Tällä kertaa kyseessä oli muutaman kilometrin venematka pienestä Tandanhanguin kylästä Ibolle. Seuraamme sattui itävaltalainen pariskunta, joista toinen osasi portugalia. Hän neuvotteli meille kohtuullisen hinnan moottorivenematkalle, mutta päästyämme perille hinta alkoi nousta. Tilanne päätyi siihen, ettei veneen kapteeni Musa suostunut antamaan Annalle tämän rinkkaa, vaikka onneksi kantoi sen kuitenkin maihin. Saimme Musan suostumaan mukaamme poliisiasemalle, minne hän ylpeänä lähtikin marssimaan, kunnes ymmärsi poliisien luultavasti kallistuvan ajattelemaan, etta hän oli varastanut Annan laukun. Paremminkin Musa oli ottanut sen panttivangikseen.

Musa hymyilee mutta Annan jäätävä katse ei ota sulaakseen

Onneksi laukkupuljaukset olivat poikkeuksia ja välimatkoilla sattui paljon myos positiivisia yllätyksiä. Esimerkiksi paluumatka Ilha de Mosambikilta Pemballe sujui kuudessa tunnissa, kun kyläläiset ohjasivat meidät bussin sijaan työmatkalaisen kyytiin. Myös kyyti Ibolta Mtwaraan onnistui 36 tunnissa, mikä saattaa olla jonkinlainen epävirallinen ennätys ilman omaa kulkuvälinettä. Erityiskiitokset FIRE-yhtiön edustajalle Palmalta, joka kyyditsi meidät koko loppumatkan Mocimboa de Praialta aina Ruvuma-joella sijaitsevalle rajalle saakka. Harmiksemme taitetuilta taipaleilta tuli otettua kuvia vain harvakseltaan. Matkustaminen oli kuitenkin aika lailla kokonaisvaltaista eikä jännittävissä tilanteissa tullut mieleen kaivaa kameraa esiin.

Ottakaa tähän henkilöön yhteyttä jos haluatte tehdä bisnestä
Pohjois-Mosambikissa.

Mosambikin pohjoisosat tuntuivat kaikenkaikkiaan yllätyksellisiltä matkattavilta, vaikka sielläkin rahalla saa ja rautahevosella pääsee: lomakohteissa meitä oli vastassa rentoutunutta, lentokoneella saapunutta lomakansaa, ja usein päädyimme itsekin taksilla matkustamiseen. Matkaa tehdessämme sai vahvistusta väittämä, jonka mukaan aamulla ei tiedä mistä illalla itsensa löytää. Ajatus sai myös negatiivisia konnotaatioita, kuten rankkasateen yllättäessä lava-auton katolla. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne seikkailusta.

P.S. Virus joka estää nettiyhteyden on aktivoitunut nyt myös toimiston koneilla. Tästä syystä tämä ja loput blogipäivitykset syntyvät nettikahvilan koneilla, mikä vaikuttaa fontteihin ja kuvien laatuun.