Anna ja Tommi Afrikassa
Tansania on kuuma maa

Sayonara Mtwara

Palatessamme tammikuun alussa Mosambikista meillä oli jäljellä vajaat kolme viikkoa Mtwarassa ennen lopullista lähtoämme. Loman jälkeen Mtwara vaikutti melkoisen ankealta. Toinen, lyhyempi sadekausi, joka viime vuosina on ollut hyvin vähäsateinen, oli tänä vuonna märkä. Sade ei täällä ole juuri koskaan tihkua, vaan kaatosadetta, joka kastelee kaiken ja saattaa kestää tuntikausia. Kahden viikon ajan kaikki oli kuraista ja märkää. Liikkuminen ulos talostakin oli usein hankalaa, työtkään eivät siksi oikein edistyneet.


Sateiden aikana kotikatumme muistutti kuralätäkköä

Suurin osa tutuistamme oli lähtenyt Mtwarasta ennen kuin tulimme lomalta. Monet olivat palanneet lopullisesti Eurooppaan ja useat Mtwarassa asuvistakin olivat lähteneet kaupungista. Esimerkiksi isäntäperheemme oli poissa: Jennifer opiskelemassa Morogorossa, Harrison uudessa koulussa Dar es Salaamissa ja Bright tekemässä viimeisiä tenttejä juristin tutkintoonsa. Läksiäisten järjestäminen tuntui vähän ankealta jäljella olevalla porukalla. Toisaalta tuli sellainen tunne, etta ehkä meidänkin on hyvä aika lähteä Mtwarasta.


Laksiaiset meidan olohuoneessa, oikealta Chris, Asabana, Karim, Chigo ja Emmi

Viikkoa ennen lähtöämme aurinko alkoi taas paistaa. Kaupunki oli sateiden jälkeen vihreä ja vehreä, kauniskin. Yritimme viikon ajan imeä itseemme Mtwarasta lopullista, tyhjentävää vaikutelmaa. Samalla hoidimme viimeiset työasiat, jaoimme rahanarvoisen irtaimiston lähipiirille ja suunnittelimme reittiä Suomeen. Läksiäisistäkin tuli lopulta hauskat, ja päätimme iltamme kantapaikaksemme muodostumeessa Sofie’sissa. Viimeisiä päiviä katselimme kuin junan ikkunasta, ja yhtä hämmentyneinä kuin aiemminkin.


Hitesh, Babu, toinen Chris, Emmi, Tommi ja Kilimanjaro

Tätä merkintää viimeistellessämme olemme jo lähteneet Mtwarasta. Ensin matkustimme Dar es Salaamin kautta Arushaan, josta teimme huikean safarin Ngorongoron kraaterille ja Serengetiin. Safarin jalkeen olemme viettaneet viikon Victoria-jarven rannalla Mwanzassa, joka on Tansanian toiseksi suurin kaupunki. Liike ry toteuttaa Mwanzan opettajankoulutuslaitoksessa liikunnan opettajien taydennyskoulutusprojektia, johon samalla tutustuimme. Mwanza on myös kirjaimellisesti täynnä suuria graniittipaasia, joten Tommi on riemuinnut päästyään kiipeilemaään ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen.


Viimeisinä viikkona tulee otettua kuvia huvittavista yksityiskohdista jotka arjessa helposti ohittaa. Pienen kioskin kokoinen International Butcher Mtwaran keskustassa.

Seuraavaksi suuntaamme Tansanian luoteisnurkkaan, Bukoban kaupunkiin, jossa tapaamme Annan vanhan tutun – ja puhumme sivistyneesti hanen vaitoskirja-aiheestaan. Sieltä jatkamme ilmeisesti Ugandan kautta Nairobiin. Nairobista lennämme Etiopiaan, jossa kiertelemme kuukauden verran ennen paluutamme Suomeen. Matkasta tulee varmasti hieno, etenkin Etopiassa olisi nähtävää pidemmäksikin aikaa. Blogimme hiljenee reissun ajaksi, mutta maaliskuun lopulla kirjoitamme vielä jonkinlaisen yhteenvedon vuodesta ja julkaisemme muutaman kuvan matkalta. Voikaa hyvin!


Ihanat pihakoiramme Teron ja äidin jouduimme jättämään pihallemme, vaikka valilla leikittelimmekin ajatuksella niiden mukaan ottamisesta.


Ei vastauksia kohteelle “Sayonara Mtwara”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.