Me saatiin se!

Tämän blogimerkinnän kirjoittaminen on pyörinyt mielessä silloin tällöin, ja erilaisia vaihtoehtoja on ehtinyt kertyä. Miten vuoden kokemukset voisi hahmottaa kokonaisuutena? Oikeastaan kokoavia merkintöjä pitäisi kirjoittaa useita. Ensimmäisen kuukauden kulttuurishokki ja sairastelu olisivat ansainneet oman merkintänsä, samoin jakso, jonka asuimme Msalyan perheessä. Elokuussa elämämme Mtwarassa muuttui kun muutimme omaan asuntoon. Myös yhteinen työ SDA:lla ansaitsisi lisäselvityksensä. Kokonaiskuva karkaa viimeistään silloin, kun mukaan yrittää saada Suomesta tulleet vieraat sekä työ- ja lomamatkat.

Kotikatumme auringonlaskun jälkeen

Vuosi oli rankka mutta antoisa. Mtwarassa oli paljon tekemistä swahilikulttuurista kiinnostuneelle. Kuumuus teki päivittäisestä askartelusta kovin verkkaista, ja omille harrastuksille ja tuttaville jäi päivästä reilu osa. Toisaalta yhteisö tulee Mtwarassa kovin lähelle, kuten pienillä paikkakunnilla usein. Swahilikulttuuri korostaa tätä läheisyyttä yhteisön sisällä, ja toisaalta yhteisö tekee selvän eron siihen kuuluvien ja kuulumattomien välille. Parasta Mtwarassa olivat aurinko ja ihmiset, vaikka välillä molempia tuli myös kirottua. Pidemmällä tähtäimellä antoisinta vuodessa oli ehkä se, että sen aikana oppi ymmärtämään ainakin vähän tansanialaista kulttuuria ja kehitysmaiden todellisuutta. Nyt tunnemme realiteetit, joissa Tansaniassa työskennellään.

Joulukuussa akasiat kukkivat Mtwaran keskustassa

Mtwara ja Helsinki ovat hyvin erilaisia paikkoja Tansaniasta katsoen, ja Suomeen palatessa asetelma taas muuttui. Paluumme Helsinki-Vantaan lentokentälle oli unenomainen. Tommi joutui selittelemään meitä vastaan tulleille ystävillemme, ettei aivan varmasti tiennyt oliko unessa vai valveilla. Muutamassa viikossa suomalainen arki alkoi kuitenkin tuntua tutulta. Elämä on palannut entisiin uomiinsa yllättävän nopeasti. Asumme samassa asunnossa, työskentelemme samoissa työpaikoissa ja täytämme vapaa-aikamme samoilla asioilla kuin ennen lähtöä.

Jotain on kai muuttunutkin. Suomessa ihmetyttää aikaisempaa enemmän elämän aikatauluttaminen ja kiire, ihmisten tyly suhtautuminen (tuntemattomiin) ihmisiin, lähestulkoon kaikkien asioiden kaupallistaminen, mainosten tulva ja erilaiset turhakkeet, joita mainoksilla myydään. Abstrakteja tarpeita ja haluja kulutustottumuksiksi valjastavassa yhteiskunnassa joutuu välillä hämmentymään. Silloin tällöin sattuu myös omituisia kömmähdyksiä sosiaalisissa tilanteissa. Tansaniassa esimerkiksi reagoidaan omaan ja toisten epäonneen usein nauramalla. Suomessa se ei kuitenkaan luo hyvää vaikutelmaa.

Pomomme Chigo korjaa SDA:n autoa

Pieni kulttuurishokkikin on ehkä vaivannut viime viikkoina ystäviin, perheenjäseniin ja eräisiin elintarvikkeisiin kohdistuneen alkuihastuksen jälkeen. Olemme esimerkiksi miettineet, miten arjen saisi rakennettua rauhallisemmaksi ja omatahtisemmaksi. Työ tuntuu Suomessa määrittävän elämää todella paljon, usein muiden asioiden kustannuksella. Maaliskuu oli kuitenkin palkitseva hetki palata Suomeen – ehdimme nähdä valtavat lumikinokset ennen kuin ne sulivat pois kevään tieltä. Päivien piteneminen tuntui aluksi aivan uskomattomalta päiväntasaajan lähes muuttumattomana jatkuvan vuorokausirytmin jälkeen.

Erna ja Saija ohjaamassa liikuntatuntia Shanganin koulussa

Suosittelemme vapaaehtoistyötä kaikille seikkailunhaluisille, jotka ovat kiinnostuneita kehitysmaiden arjesta ja kulttuureista, ja valmiita löytämään itsensä välillä oudoista ja absurdeistakin tilanteista. Onnea matkaan! Kehitysmaiden arki on usein se uima-altaan syvä pääty.

Miten päättää blogi, jonka loppu on samalla myös symbolinen päätös mieleenpainuvalle ajanjaksolle? Kokemuksiemme tiivistäminen yhteen ymmärrettävään lauseeseen taitaa olla mahdotonta. Jo nyt mielikuvamme kuluneesta vuodesta ovat enää muisto, joka muuttuu ja järjestäytyy uudelleen. Se oli elämää, jonka todella elimme. Aikaisemmat merkinnät kertovat asioista, joita vuoden aikana koimme.